Otsalamppuja, sillifileitä ja ironiaa

Olen tässä vähän sivusta innostuneena seurannut monen ihmisen madekokeiluja. Siloneulan Teemuakin nauratti, että häneltä on kysytty vinkkejä - tunnustan olleeni yksi ilmeisen monista kyselijöistä, mutta tuollaisia piinkovia mademiehiä ei ihan joka oksalla kasva. Salosen Juhakin kävi kyykyttämässä joitain muita kokeilijoita, joten olihan sitä pakko itsekin innostua - vielä kun lajikalastuksen ehdoton mestarimies JT oli myös edellisenä iltana napannut kymmenien tuntien yrittämisen jälkeen parikiloisen mätimamman Deliriumin Marcon valvovan silmän alla. Niinpä sunnuntai-iltana 7.2. suuntasimme Marcon kanssa kohti oletettua madepaikkaa.

Päivä sinäänsä alkoi muutenkin hauskasti. Meillä ei ollut soveltuvaa kairaa, mutta onneksi edellä mainittu JT antoi ystävällisesti omaansa lainaksi. Syöttejä piti käydä kalatiskiltä hakemassa, mutta silakoita ei ollut yhdenkään tutun kaupan sunnuntaivalikoimassa. Marco keksi ostaa islantilaisia tyhjiöpakattuja sillifileitä, jotka tuntuivat hyvältä idealta heti kättelyssä.

Matkan alkaessa alkoi myös legendaarisen maineen jollain keskustelupalstallakin saanut mademyräkkä. Lunta alkoi tulla lähes vaakasuoraan, pimeä tuntui todella pimeältä ja viima todella kylmältä. Mutta mateen kiilto silmissä lähdimme auton parkkeeraamisen jälkeen kävelemään otsalamppujen valossa vastatuuleen kohti hotspottia. Vastaan käveli useampia kylmissään olevia kanssaharrastajia, joista kaikki valittelivat, ettei nykyn nykyä koko iltana olleet nähneetkään. Kello oli noin klo 20.00 saapuessamme. Mieleen tulee jälleen kerran se aavistus harrastuksen järkevyydestä.

Nyt sitten alkaa se ironinen vaihe. Olen elämäni ensimmäistä kertaa madepilkillä. Otan kairan, kairaan rei'än, laitan haran yläpuolelle kiinni sillifileen, tiputan haran reikään, ehdin juuri istua alas ja sammuttaa otsalampun - ja nostan mateen jäälle. Pienihän tuo oli soppakalaksi, 860 gr oli painoa - valitettavasti oli kollikalakin, että mätiä en pöytään saanut, mutta ei se oikeastaan harmittanut. Fiilis oli aika hieno, mutta myös hyvin hämmentynyt - tässäkö se elämäni madepinna nyt sitten oli. Vähän sellainen epätodellinen olo tosissaan tuli. En minä nyt hyvä tässä hommassa ole, en haluaisi olla mitenkään ilkeäkään - joskus vaan homma toimii.


Kuva on vähän huono, mutta tuossa se on - ACD:n ensimmäinen made

Muuten sitten saalis jäi aika hiljaiseksi. Noin kaksi tuntia olimme jäällä yhteensä, joku toinenkin lötkö saattoi käydä sillifilettä kopaisemassa, mutta varmuutta ei ole. Yhden toisen pienen kollin joku tuntemattomaksi jäänyt hahmo muutaman kymmenen metrin päästä kuitenkin sai jäälle asti. Erään nimeltä mainitsemattoman kanssakalastajan madeongen ongin kuitenkin avannosta ylös, kun "se koko onki tippui nyt tonne avantoon". Onneksi jäi haraan helposti kiinni ja tuli reiästä ylöskin asti.

Lisäsin tuohon oikeaan palkkiin vielä listauksen siitä, mitä lajeja on tänä vuonna joku AC Deliriumin jäsenistä saanut Suomesta aktiivivälinein kalastettua. Tavoite on, että vuoden lopussa listalla komeilee 40 eri lajia. Se tavoite on todella kova myös, mutta 30 olisi liiankin helppo ja kyllä sen joku tasaluku pitää olla. Marco on pilkkinyt kiisken aikaisemmin tänä vuonna.

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoillemme - ja muillekin.

Kuluneena vuonna on paljon kirjoitettu ja paljon jätetty kirjoittamatta. Ensi vuonna jatkamme taas kirjoittamista - tai ainakin itse jatkan - jos tuntuu siltä, että sitä kaipaillaan.

Lyhyesti ensi vuoden tavoitteista voisi mainita, että vuositasolla 40 lajia voisi olla hyvä maali. Haastetta voisi nostaa rajaamalla 100km Helsingistä. Se kyllä vaatisi "kermaperseiltä" sen madepilkille lähdön. Mutta on helpompi kuin kalamaratonin 30 lajia, mikä on jo herjalla heitetty tavoite. Ja siihen tähdätään.

Kiitos ja anteeksi vuodesta 2009 =)

Virallinen vahvistus

Ennätyskalalautakunta (vai mikä sen nimi virallisesti onkaan) on nyt Internetin mukaan pitänyt kokouksensa ja hyväksynyt Marcon Kalamaratonissa saaman 6,7cm hietatokon virallisesti suurimmaksi aktiivivälineinen kalastetuksi yksilöksi Suomessa. Kala on hyväksytty luokassa A1. Onnittelut Marcolle muun joukkueen puolesta.

Muut ennätykset on nyt jäänyt kuitenkin saamatta. Mustatokkoja on isojakin nähty, mutta ei niin isoja, että olisi ilmoitettu. Kolmipiikistä olemme todennäköisesti SE-kalan nähneet, mutta mörssäri pääsi samean veden turvin piiloon. Muiden lajien osalta ei mitään ihmeellisempää havainnointia ole ainakaan julkiseksi tiedoksi asti. Nyt alkaa syksy olla sen verran pitkällä, että ei enää tänä vuonna varmaan mitään isompaa julkaistavaa tulekaan. Jos ensi keväänä sitten taas lähtisi uudella innolla katsomaan sitä kolmipiikkiä...

30 lajia 24 tunnissa toukokuussa - utopiaa?

Vähän tässä mietin, että mitä kirjoittelisi. Tai siis mietin jo pitkän aikaa. Useamman viikon. En kuitenkaan saanut aikaa mitään fiksua, joten ajattelin kerjätä taas vuorovaikutteisuutta.

Olen itse pähkännyt pääni puhki siitä, miten tuo herjana alun perin lähtenyt tavoite 30 lajista Kalamaratonissa voisi toteutua. Pitkälle olen päässyt, useammallekin pitkälle, mutta valmista ei ole tullut. Yksi krapula on tullut - mikä on aika hyvä prosentti. Paljon erittäin hyvää tajunnan virtaa on kyllä tullut varastoon.

Mitä mieltä lukijamme ovat - tiedän teitä olevan paljonkin, vaikken teistä enempää tiedä. Onko Helsingin kalavesiltä mahdollista saada kieli poskessa alun perin heitettyä tavoitettamme 30 lajia 24 tunnin aikana toukokuussa? Tai no, itse itselleni vastaten, 30 lajia on mahdollinen. Mutta onko se realistinen mitenkään? Tai miten sen voisi tehdä realistiseksi? Sana on vapaa, nyt nostetaan vähän panoksia.

Maraton lähenee, enää 7,5 kuukautta

Nyt taas on kalastus jäänyt vähän vähemmälle, mutta on sitä tullut kuitenkin muutaman kerran rannoilla pyörittyä. Jotain yllättävää on tullut, myös jotain vähemmän yllättävää.

Myös pähkäily ensi vuoden maratonia varten on kiivasta jo tässä vaiheessa. En tiedä, onko tämä sairautta vai mitä, mutta kyllä se vaan jaksaa innostaa edelleen. Ensi vuonna on sopivasti helatorstai juuri ennen maratonia, että treenipäiviä tulee kyllä kuin tarjottimella.

Jotenkin tuntuu entistä enemmän siltä, että kalapaikan merkitys kalansaannissa pienenee, kun vaan viitsii mennä rantaan. Enemmän se kalastustapa ratkaisee. Jo lahnan ja särjen onginta eroaa loppujen lopuksi toisistaan niin paljon, ettei sitä välttämättä edes ymmärrä. Lahna vaan on sen verran yleinen, että sen saa helposti tuurillakin maratonissa, vaikka lahnan kalastusta ei sen kummemmin harjoittelisikaan. Sitten kun vielä laajennetaan lajikirjoa, erilaisten kalastusmenetelmien merkitys kohoaa entistä enemmän. Tuurilla voi saada mustatokon tai kampelan maratonissakin, mutta tuuriin ei kannata liikaa luottaa.

Tällaisen voi saada saalispussiin kivaksi bonukseksi myös tuurilla...

Salosen Juhan kanssa on maratonin yhteydessä puhuttu jo vuosia maratonin peruskivestä eli "kolmesta teestä" - tieto, taito ja tuuri. Ensimmäisinä kalamaratonvuosinamme meidän sijoitustamme ohjasi tuuri - ei oikein ollut muuta kuin pinta- ja pohjaonginta jossain sattumanvaraisessa hyväksi kuullussa paikassa - lisäksi kuhaa jigattiin ja haukea heitettiin. Sitten 24 tunnin jälkeen katsottiin, mitä tuli. Kokemuksen karttuessa ja näitä luonnonkiharia leukaperiä jauhaessa teemaksemme muodostui tieto. Meillä oli ja on edelleen aivan järkyttävä määrä tietoa Helsingin kalavesistä, kalastosta ja kalojen elintavoista, mutta se itse kalastaminen ei ollut ihan hanskassa - suoraan sanottuna olimme aika huonoja kalastajia (ei me mitään kuninkaita olla vieläkään, ei varmaan koskaan ollakaan, mutta ainakin yritämme parantaa taitojamme). Sillä tavalla saimme stabitoitua tuloksemme tuonna vajaaseen kahteenkymmeneen lajiin vähän tuurista riippuen. Nyt 2009 keväällä otimme taidon mukaan teemaksi - heti napsahti 23 lajia.

Faktaa on kuitenkin se, että tuuriin on hyvin vaikea vaikuttaa - sen merkitystä kokonaisuuteen vain pitää yrittää minimoida. Tiedolla pärjää kelvollisesti - paremmilla paikoilla voi tuurikin ja sattuma antaa sitä sun tätä. Olemme kuitenkin jo kolme vuotta tienneet esimerkiksi useampiakin mutujen elinpaikkoja Helsingissä. Vasta nyt se maratonissa onnistui, kun oikeasti harjoittelimme sen kalastamisen. Taito on selkeästi se aspekti, johon on mahdollista itse eniten vaikuttaa. Ensi kevään teema onkin maratoniamme ajatellen, että onki käteen ja vanhoille paikoille harjoittelemaan. Kyllä tuon kuvan kalankin saaminen on mahdollista harjoittelemalla kyseisen lajin kalastusta - tosin en ihan noin haastavasta lajista alkaisi harjoittelemista, jos helpompiakin on vielä treenaamatta. Ja ensi keväänä se kirjolohi ei saa jäädä saamatta - on sekin taidosta kiinni.

Toivoisin taas kerran lukijoilta kommenttia - vuorovaikutteisena tämä on paljon hauskempaa.

Kireitä siimoja syksylle!

Lukijamäärä räjähti

Heippa kaikille lukijoille.

Edellisen tekstin ansiosta blogimme lukijamäärä on "räjähtänyt käsiin". Käytännössä siis tämä tarkoittaa sitä, että päivittäinen kävijämäärä on noussut lähes kymmenkertaiseksi aikaisempaan nähden. Aika paljon on vielä sellaisia, jotka eivät ole kommentoimaan uskaltaneet - siitä vaan avautumaan. En mä mitään ip-osoitteita tai sellaisia saa - älkää salalukijat säikähtäkö, mutta jotain tilastoja tuolla näkyy kyllä.

Kai tuosta edellisen tekstin jälkeen pitää lanseerata uusi tavoite. Kalamaraton 2010 - 30 lajia puhki. Ei ole mahdoton - hyvin vaikea tosin kyllä. Olisi vaan kiva sää...

Huomenna taas kalaan. Ei tosin Helsingissä. Ei malta odottaa. Katsotaan saisiko jotain rapsaa aikaiseksi.

Kalamaraton 2010 - 10v kalastuksen aatelia

Lupailin tuossa edellisessä tekstissä jo pohtia seuraavaa kalamaratonia. Jotain pientä täkyä ajattelin heittää ilmoille...

Kalamaraton täyttää siis Helsingissä ensi keväänä 10 vuotta - edessä on siis huikea juhlakilpailu. Kuulemani mukaan myös Symbioosin kalakerho tekee comebackin. Voittajakandidaatteja on silti yli kymmenkunta - sen verran paljon tämä kilpailu on kehittynyt vuosien varrella.

Tietyllä tapaa kilpailu elää hyvinkin saturoitunutta vaihetta. Podiumille ei koskaan enää nousta alle 20 lajin tuloksella - ellei sitten koko kisan pauhaa ukkosmyrsky ja 30 m/s -tuuli. Tuskin myöskään 24 lajia riittää ihan voittoon asti, tosin olosuhteet ovat taas se kysymysmerkki. 30 lajiin pääseminen vaatii tähtien osumista kohdalleen, mutta toisaalta ei sekään ihan utopiaa ole sellaiselle joukkueelle, jolle tähdet ovat suotuisia.

On kuitenkin aivan selvää, että yksikään joukkue ei kalasta kaikkia kisassa saatavia lajeja. Siihen ei yksinkertaisesti 24 tuntia riitä - samoin megahasardien määrä lisääntyy vääjäämättä, kun joukkuemäärä kasvaa. Helsingistä on hyvin vaikea löytää esimerkiksi pomminvarmaa kampelapaikkaa, mutta todennäköisesti joku joukkue sen ensi vuonna saa. Tosin taidamme olla Pietarien lisäksi ainoa joukkue, joka sen kuuden viime vuoden aikana on saanut. Tässä ei edes puhuta sellaisista mahdollisuuksista kuin piikkikampela, made tai kilohaili, jotka kaikki ovat kalastettavissa, mutta joiden täsmäyrittämisessä ei kisassa ole aikarajoitteen takia mitään järkeä - ainakaan meidän tämän hetken tiedoillamme.

Mitä ihmettä sitten pitäisi tehdä, että voittaa Kalamaratonin? Toivisinkin lukijoilta kommenttia siitä, mikä mielestänne ratkaisee Kalamaratonin 2010. Meillä on selkeä mielipide asiaan, mutta en sitä vielä avaa. Jos emme saa kommentteihin yhtään keskustelua, en sitä välttämättä lähde edes avaamaankaan. Kuinka maksimoidaan 24 tunnin aikana kalastettavien lajien määrä? Sana on teillä lukijat - kertokaa mielipiteenne.